Rakkaus pakenee määritelmiä, se pakenee sitomista. Rakkaus valuu syleilystäsi, kun olet saavuttamassa sen. Rakkaus vaeltaa vapaana, etsii kevättalven sohjossa omat asfaltin- ja bensankatkuiset moottoritiensä sekä loppukesän helteessä sinipunaisina huojuvat kurjenkello-metsälauhakedon halkomat polkunsa. Se saapuu ulottuvillesi, kun on aika. Tai huomaat rakkauden, kun olet valmis – se on kulkenut kanssasi koko ajan ja nyt on sen hetki astua varjoista valoon.
 
Ihastuminen huokuu jokaisesta tumastasi ja solustasi, se jakautuu ja laajenee. Voit saada ihastumisen syliisi, se on kuin vilkas lapsi, joka malttaa viipyä luonasi hetken. Ihastuminen tarvitsee tilaa, mieli ja keho poreilevat, harhailevat ja etsivät.
– Hei-hei, pulleat sormet puristuvat ja avautuvat tähtinä sykkiviin jäähyväisiin.
Kiintyminen, luottamuksen horjuvat ensiaskeleet hapuilevat kantavaa pintaa jalkojen alle ja etsivät uusia kulkureittejä.
 
Jos ihastumiselle raivaa tilaa, antaa mahdollisuuden tutkia seinien rajaaman alan, se rakastuu. Rakastumista on turha ottaa kädestä kiinni, sen tanssiinkutsu pyörryttää, kantaa hetken, vetää jalat altasi oli sinulla Pradan korot, Asicsen raidat ja Luojan luomat paljaat jalat. Istuessasi kaltevalla pinnalla ihmettelet, mitä tapahtui. Vetikö harmaan puulattian epätasainen pinta sinut nurin vai kompastuitko kirjavan räsymaton loimilankojen päihin? Vaikka huuma laimeni, huomaat nauttineesi kaikilla aisteillasi: rakastuminen maalasi lempimaiseman, soitti suosikkisävelet, tuoksui vietellen, maistui hunajalle, sytytti liekin, jonka lämmössä tanssit taitavammin kuin koskaan.
 
Ihmetellessäsi askeleita, joihin kompastuit, katseesi osuu kaappiin. Maalia hilseilevän kaapin ovi on raollaan, tutkimattomat kokemukset ja tarinat houkuttelevat avaamaan ovea. Silloin pelko hivuttautuu kintereillesi, herättää epäilyksiä: voinko luottaa itseeni, voinko luottaa toiseen; olemmeko rakkauden arvoisia? Tarinoiden kohtaaminen ei ole helppoa, kuten ei väsyneen kiukuttelevan lapsen rauhoittaminen, molemmat vaativat kärsivällisyyttä ja lempeyttä. Kaapissa majailevat kohtaamattomat tunteet ovat olleet yksin pimeässä ja varjoista valoon syntyminen pelottaa.
– Älä tule, en halua nähdä sinua.
 
Kiusaus työntää mennyt takaisin suljettujen ovien sisään nostaa päätään pelon voimistuessa hetkeä ennen rakkauden saapumista. Jos löydät rohkeutta avata tarinat, avata pölyttyneet kannet yksi kerrallaan, lukea kellastuneet sivut ja sukeltaa arpiseen menneeseen, koet rakkauden synnyttämän luottamuksen. Luottamus kannattelee kaiken sen, mikä uskaltaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Pelon on aika tulla kohdatuksi. Kun otat pelon syliisi, se sulaa huomion ja lempeyden lämmössä, sulautuu osaksi kokonaisuutta, vaikka alussa pyristelee ja itkee kuin yliväsynyt lapsi.
– Onko kaikki hyvin?
Kysymykseen tulee pulleiden, kyynelsilmiä hankaavien sormien takaa nyökkäys ja henkäys pallean kohoillessa sisäänveto kerrallaan.
 
Rakkauden on aika näyttää määrittelemätön, vapaudessa askeleensa löytävä luonteensa. Kohtaamattomat tarinat tulevat kohdatuiksi, ne kasvavat valoon vaeltaneeseen kokonaisuuteen ja saavat jalat kantamaan. Jos kuulet tanssiinkutsun, tila on vapaa. Tanssi ystäväni, tanssi! Lattian kaltevuus ja epätasaisuuden eivät oikene, maton päärmeet eivät katoa, mutta olet kannateltu. Jos kaadut epätasaisella, kompastut maton loimilankojen päihin, tiedät nousevasi uudelleen, otat askeleesi luottavaisena.
 
Mutta kiinni, kiinni et rakkautta saa, koska vain vapaus määrittelee sen. Ja vapauden kahlitsemiseen kellään ei ole taitoa eikä rakkauden syvimmän olemuksen kohdattuaan enää tarvetta.