blogi

Kasvun Pintaa

Elämän makuisia kirjoitelmia matkan varrelta.

Tahdon, tahdon
28.07.2016
Pörrääkö mielessäsi ajatuksia, jotka ovat kuin heinäkuun helteen höperöiksi lämmittämiä paarmoja? Mietteet istahtavat olkapäällesi ja odottavat herkullista hetkeä tökätäkseen sinua. Koetat lätkiä ajatuksia hengiltä samalla kun hypit tasajalkaa kuin uhmaikäinen ja huudat: En tahdo, en tahdo! Pörräävät mietteet ovat yhtä kaukana lempeästä intuition äänestä kuin parasta päiväänsä elävä lumiukko helleaallon kourissa kylpevästä Suomen niemestä.
– Kesälomalla pitää poimia pakastin täyteen marjoja!
– Kesälomalla pitää siivota vaatehuone ja keittiön kaapit!
– Kesälomalla pitää matkustaa ja nähdä uusia paikkoja!
Tänä kesänä olen hyppinyt tasajalkaa ja lätkinyt pörrääviä ajatuksia lukemattomia kertoja. Olen kapinoinut pitää-käskyjä vastaan ja tarjonnut tilalle tahdon-verbiä. Toki lähes tyhjä pakastin, ylipursuava vaatehuone, keittiön hyllyllä seikkaileva tilli-oregano-mausteseos sekä aika ajoin yli 36,4 asteen yli pyrkivä matkakuume kohdistavat omia vaateitaan ajankäyttööni.
– Mitä uutta olet tehnyt kesän aikana? olkapäälleni yllättäen istuva ajatus kysyy pistävästi.
Olen ihmetellyt yön aikana nurmikolle kasvanutta ampiaispesää. Pörisevä harmaa keko on saanut siirtämään jalkaa toisen eteen harkiten ja punnitsemaan vaihtoehtoja, kuinka ampiaisten kodin saisi siirrettyä toisaalle. Olen katsonut varsan ruskeita silmiä ja huteria jalkoja ja ymmärtänyt, kuinka uusi elämä on aina siunaus. Nuoressa katseessa ja honteloissa jaloissa on uskoa ja luottamusta tulevaan. Olen istunut kuistilla ja kirjoittanut nokkosperhosten tanssiessa ympärillä. Miten perhosten siivistä lähtevä ääni saa ajatukset ja sanat karkaamaan tuulen lentoon?
– Kai jotain vanhaa olet kesässäsi kunnioittanut? seuraava suriseva ajatus tiedustelee laskeutuessaan olkapäälle samalla kun sukii piikkiään valmiina pistoon.
Olen maannut trampoliinilla ja katsellut, kuinka pilvet uivat kroolaten. Korviin on kimmonnut lokkien kiljaisut, ja märkä timoteiheinikko on painanut päänsä. Ensimmäiset, jälleen kerran asfalttiin osuneet sadepisarat ovat saaneet hieman aurinkoa ottaneen mustan massan tuoksumaan kesälle. Olen nakannut rantasaunan kiukaalle löylyä ja maistanut, kuinka vesi muuttaa muotonsa kuumilla kivillä höyryksi, uinut lämpimässä (Jope Ruonansuu sanoisi: kylmässä) järvivedessä. Suopursut ovat houkutelleet tanssimaan mustissa, kauhtuneissa kumisaappaissa, hengittämään rämettä jokaisella huokosella ja painamaan kaiken talteen solujen muistiin.
– Entä lainattua? kolmas kysymys saapuu odotettuna, lennähtää olkapäälle, muttei pistä.
Olen kuunnellut ystävien tarinoita, lukenut kirjoja ja samalla matkannut paikkoihin, joihin olen astellut niin, etteivät kantapäät ole auenneet rakoille. Oudot talot ovat tuoksuneet uusille ja erilaisille, samoin ihmiset ja heidän tarinansa. Kuinka ihmisten elämä ja tarinat kulkevatkaan vuoristorataa! Välillä on tasaista, seuraavassa hetkessä jyrkkä kaarre ja alamäki saavat haukkomaan henkeä ja tarraamaan edessä nököttävään tukipilariin. Olen painanut pääni tyynylle, joka ei ole tuttu ja seurannut ennen unen saapumista kattopaneelien kuvioita, joista en tiedä, minne ne kuljettavat.
– Sininen, mitä sinistä kesässäsi on? neljäs pörisevä ajatus katsoo saapuessaan kysyvästi silmiin, ja ymmärrän kysymyksen olevan vilpitön.
Olen joogannut ulkona ja katsonut, kuinka pilvien värit ja muodot leikkivät keskenään, kuinka liikkeen takaa on paljastunut taivaan sini. Olen hikoillut mustikkametsässä yhtenä kesän kuumimmista aamuista, pyörinyt ympyrää ja kadottanut näköpiiristäni mättäällä istuvan ämpärin, joka hetkeä aiemmin oli saanut kantaakseen arvokkaita sinisiä marjoja. Menetettyjen hikipisaroiden jälkeen järven selkä on kutsunut kahlaamaan ja tuo kutsu on ollut niin voimakas, ettei veden lämpötilalla ole ollut väliä vain sinisyyden syleilyssä uiminen ja elinvoiman takaisin saaminen ovat olleet olennaisia asioita. Kissankellojen, lemmikkien, hiirenvirnojen, metsäkurjenpolvien, sinisten kukkien ihastelu läheltä on avannut näkemään, millaista taidenäyttelyä luonto tarjoaa koko ajan, jos on valmis pysähtymään.
Ajatusten pörräys on tauonnut, olemme vaihtaneet näkökulmia ja havainneet, ettei yksi sulje toista pois. Pitää-verbin paino on muuttunut pistävästä ehdottavaksi ja tahdon-sana on tullut kuulluksi. Pakastimesta löytyy marjoja, vaikkei se täpötäynnä ole. Vaatehuoneen siivous jää odottamaan parempia päiviä, mutta tilli-oregano-mausteseos on kadonnut keittiön hyllyltä. Vaikka uudet paikat ja tarinat ovat kutsuneet, kantapäät ovat säilyneet ehjinä.

Johanna Pyrrö

Puheterapeutti, filosofian maisteri
Työnohjaaja STOry
HIMA Happiness Henkinen valmentaja

Frosteruksenkatu 13 C
86710 Kärsämäki

040 7442842
johanna.pyrro@kompassiterapia.fi

Kuuntele podcast

Viimeisimmät kirjoitukset